26.12.2012

Joululahjoja

Tänä vuonna tein itse joululahjat kahdelle henkilölle. Siskon lapset saivat itsetehtyä päälle. Vanhemman lahjasta ei jäänyt mitään todistemateriaalia, mutta poika sai polveen asti ulottuvat villasukat. Väritoiveena oli tottakai turkoosi ja pinkki. Valitettavasti minun jalan mukaan tehdyt sukat ei jostain syystä olleetkaan 11 vuotiaalle isot kuten olin olettanut vaan enneminkin hieman naftit, joten lupasin tehdä toisetkin, isommat, kevään mittaan.
Nuoremman lahjoista sen sijaan muistin ottaa kuvia ja sain siskolta käyttäjän päällä olevistakin vaatteista kuvat. Pieni tyttö sai itselleen äitinsä toivomat hirviö-villapöksyt ja mekon, johon minä ihastuin.


Villapöksyt on sekoitus kahta eri ohjetta. Itse housut tein pääasiassa Cozy and Cute -ohjetta noudattaen, kokona 6-9 kk. Housut onkin lahkeesta vielä hieman reilut, mutta onneksi ne saa resoria kääntämällä juuri sopivan kokoiseksi. Hirviö pyllyyn on tehty noudattaen Das Monster -ohjetta suun osalta. Lankana housuissa oli Drops BabyMerino lankaa (valkoinen) ja silkki-merino lankaa (violetti, merkkiä en muista ja vyöte on uskollisesti hukassa). Suu on tehty Novitan rose mohair langalla.


Mekko on tehty noudattaen Ravelrysta löytyvää Little sister's Dress -ohjetta. Lankana samaa silkki-merino lankaa mitä villapöksyissäkin ja mekon koko on 6kk. Napit löyisn paikallisesta käsityöpuodista Merlettosta ja mielestäni ne luovat mekkoon hauskan japanialis vaikutteisen tunnelman.


Mekko istui täydellisesti pienen tytön päälle ja villapöksytkin on passelit. Eikä kylmäkään pääse yllättämään näillä pakkasilla.




6.12.2012

Sukka. Ja sukka.

Olin joitain viikkoja sitten kipeänä ja vaikka vointi ei muuten ollut kummoinenkaan, niin kädet vaativat silti tekemistä. Puikoille eksyi taas kerran eräs malli kirjasta Suloisimmat sukat. Tällä kertaa päätin paneutua malliin nimeltä Vilai. Sukissa oli kauniita pitsineuleos osioita sekä palmikoita.



Kun sain sukat valmiiksi huomasin, ettei kaikki ollutkaan mennyt ihan niin kuin piti. Ensinnäkin sukkien mallikuvio ei mennyt jälkimmäisessä loppuun saakka ohjeen mukaan ja unohdin tehdä viimeisen palmikko kuvion. Mutta kun tajusin, että sukat itseasiassa ovat eri väriset, ei pieni huolimattomuus ohjeen luvussa tuntunut enää missään.


Soimasin itseäni taas kerran leväperäisyydestäni lankakaupassa. Enkö koskaan oppisi katsomaan lankojen eränumeroita oikein?
Kunnes eräänä yön kun olin nukahtamaisillani iski tajuntaan todellisuus sukkien värisävyn erillaisuudesta. Tehdessäni esikoisen kirjoneulesukkia, olin käyttänyt toisen kerän omista sukkalangoistani ja minun sukkiin jäi siis yksi kerä omaa lankaa ja yksi kerä, joka piti käyttää esikoisen sukkiin.

Joudun toteamaan karttamani lausahduksen: ei mennyt ihan niin kun strömssössä. Pääasia lienee kuitenkin, että sukat on lämpimät ja toimivat hyvin unisukkina.