23.10.2011

Neulottu hattu

Muutoma viikko sitten tajusin ettei minulla ole hattua syksyksi ja syksykin on jo vaikka kuinka pitkällä. Joten ei auttanut muu kun tarttua puikkoihin ja tehdä itselle hattu.
Alkuperäinen idea hatusta romuttautui pian alottamisen jälkeen, sainkin purkaa hatun tekelettä useamman kerran ennen kun sain sovittua itseni kanssa millaisen hatun lopulta teen. Vaikka lopputulos ei kyllä ole aivan sen alkuperäisen idean kaltainen, en ilmeisesti osaa tehdä tarpeeksi pitkäjänteisiä päätöksiä, mutta aika hauska hattu tuosta lopulta tuli (itseasiassa hauskempi mitä alunperin ajattelin). Nyt sopii syysmyrskyjen tulla, pääni ei palellu läpikotaisin.
Hattu on neulottu oman mallin mukaan ja lankana käytin Drops Alpaca, väri 2925







Dropsilta on tullut aivan ihania murrettuja sävyjä alpaca lankaan syysuutuuksina. sormet syyhyää päästä tekemään jotain muutakin, varsinkin eräs keltainen lankakerä yritti vietellä minua viimeksi kun lankakaupassani kävin pyörähtämässä.

10.10.2011

Syksyn ensimmäiset sukat

Olosuhteiden pakottamana jätin ikuisuus-projektiksi venyneen huivin (niin, aloitin sen n. 3 vuotta sitten, purin tässä alku syksystä ja nyt uutta huivia vanhasta angasta on saatu tehtyä hurjat 41 cm) sivuun ja otin puikoille sukka lankaa. Esikoisen väri toiveet sukkien suhteen oli Vihreää "koska se on kiva väri" ja Keltaista "kun vanhoissa sukissa oli keltaista ja punaista niin näissäkin pitää olla keltaista". Harmi vaan ettei sukka lanka kaupassa ollut pelkkää keltaista lankaa sopivan paksuna, joten jouduin tyytymään tuollaiseen moniväriseen versioon. Lankana siis Novitan Nalle sekä Novitan Nalle Kukkaketo Päivänkakkara.
Loppujenlopuksi sukista tuli esikoisen mielestä "tosi hienot" ja nyt taas kelpaa sateisina syksyn päivinä loiskutella lätäköissä kun varpaat ei palellu kumisaappaassa.






Villasukkien valmistuttua tajusin että minulla ei muuten ole mitään järkevää hattua syksyksi, joten huivi jääköön edelleen odottamaan vuoroaan.