26.4.2012

Kaksi pientä sientä vol. 2

Edellisen kerran kaksi pientä sientä seikkaili taulussa nukkumassa sylikkäin.
Tällä kertaa pienet sienet pomppi meillä kotona. lapsilla nimittäin on huomenna vappu-rieha päiväkodissa ja naamiaiset. Ja kun tällä kertaa oli varoitus aika naamiaisasujen tekemisellekin melkein viikko, ajattelin josko ehtisin jotain hauskaa tekemään. Toivelistalla oli tähtipuku, mutta en uskonut ompelutaitoni taipuvan luma-puvun tekoon, joten ehdotin lapsille tatti-pukuja. ja siitä se lähti.
Jos olisin ollut viisas, olisin ehkä ajatellut asiaa etukäteen hieman tarkemmin.  Eilen minun piti tehdä sata ja yksi kouluhommaa pois alta, mutta illalla huomasin käyttäneeni koko päivän naamiaisasujen tekemiseen. Housut ja liivit oli vielä yksinkertainen osuus, niihin löytyi sopiva kaava käsityölehti-pinosta. Mutta se tatti-lakki. Tattien piti, tottakai, olla samanlaisia kun Super Mario Galaxy:ssa, tiedättehän ne hassut pikku tatit jotka pelissä seikkailee?






Lopulta päädyin harsimaan tatti-lakit toisen jääkiekkokypärän ja toisen pyöräilykypärän päälle. Ovatpahan turvalliset myssyt huomiseen vappu-discoon.

Ja ne kouluhommat, osa oli auttamatta myöhässä ja muut tein tänään. Mutta ompahan kaksi pientä sientä täällä seikkailemassa!

4.4.2012

Milo

Kolmannet sukat kirjasta Suloisimmat sukat valmistui tänään. Tämän kertaisen mallin nimi oli Milo.
Rakastuin sukkien takaosassa olevaan palmikkokuvioon ja se oli ainoa syy, miksi tartuin puikkoihin tämän mallin kohdalla. Sukkien etuosassa risteilee palmikkoja sivuilta keskelle ja taas sivuille joustin neuleen poikki. Ehkäpä yksi värinen lanka olisi antanut enemän oikeutta sukan kuvioinnille, mutta hauskan näköiset näistä tuli kirjavallakin langalla. Lankana oli violetin sävyistä Dropsin Fabel lankaa  (330p Berry Dreams).






(tässä näkyy hieman sitä takaosan kuviointia, tosin harmillisen huonosti)


Seuraavana vuorossa on lapaset, jotka on kaivelleet mielessä muutoman viikon. Saas nähdä tuleeko lapasista koskaan valmista, ohje kun on pelkästään mileikuvituksessani.